Työ Välimeren rannalla!

Aurinkoa yli 300 päivää vuodessa, vuoden keskilämpötila 18 astetta… Meistä useimmat haaveilevat pysyvästä tai pidempiaikaisesta asumisesta auringossa, mutta harva rohkenee toteuttaa haaveensa. Mikä meitä sitten estää toteuttamasta elämänmuutosta?

Sanomme useimmiten, että Suomeen meitä sitoo perhesyyt, kuten lasten koulu ja opiskelu tai vanhempien elämäntilanne, mutta myös työ, josta emme uskalla päästää irti, vaikka se ei enää ihan vastaisi odotuksiamme. Ihmisellä on luontainen taipumus arvostaa pysyvyyttä ja ennustettavuutta, josta syystä siedämme paljonkin kuluttavaa epämukavuutta.

Jos elämäntilanteemme kuitenkin mahdollistaisi muutoksen, mikä olisi todellinen riski, jolle itsemme altistamme?

Miksi juuri Espanja?

Työntekijöiden vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan unionin kansalaisten neljästä vapaudesta. Se käsittää työntekijöiden oikeuden liikkumiseen ja oleskeluun, työntekijöiden perheenjäsenten oikeuden maahantuloon ja oleskeluun sekä oikeuden työskennellä toisessa unionin jäsenvaltiossa ja tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti tuon jäsenvaltion kansalaisten kanssa. Asumme siis yhteisössä, jossa meidän ja perheenjäsentemme elämänmuutosta halutaan tukea.

EU maista Espanja tarjoaa poikkeuksellisen hyvät ilmastolliset ja taloudelliset olosuhteet elämänlaadun parantamiseen. Espanjalaisten perusarvot ovat lähellä omiamme, valuutta on sama ja maassa on turvallista elää. Espanjan talous on kasvu-uralla ja vaikka ansiotaso olisi matalampi niin alhaisten elinkustannusten ja matalamman verotuksen ansiosta ostovoimaa on usein enemmän kuin Suomessa. Espanjassa työntekijän suojana on hyvin samantyyppiset toimialakohtaiset työehtosopimukset kuin Suomessa, loma ja eläkekin karttuvat tuttuun tapaan ja suunnilleen samassa suhteessa kuin Suomessa.

Sosiaaliturva

Työllistyminen Espanjassa liittää työntekijän automaattisesti sosiaaliturvan piiriin eikä esimerkiksi espanjalaisen terveydenhuollon taso kotimaamme tasoa häpeä. Paikalliseen Kela -korttiin nimetään jopa henkilökohtainen lääkäri ja sairaanhoitaja. Lääkkeet ovat käsittämättömän halpoja, ja terveyskeskuslääkärin määräämällä reseptillä omavastuuksi jää vain 10% lääkkeen arvosta. Toisaalta meille suomalaisille tyypillisten kansantautien riskiä onkin Espanjassa helppo pienentää valon, liikunnan ja terveellisen ravinnon avulla.

Lapset mukaan ja kohti Espanjaa

Espanjalaiset rakastavat lapsia ja se näkyy myös koulussa. Opetus on laadukasta ja ilmapiiri on silmiinpistävän hyväntuulinen. Kielikylpyoppilaat otetaan ilolla vastaan ja suomalaisuutta arvostetaan. Positiivisuudella on tapana tarttua ja kokemusten mukaan suomalaislapset viihtyvätkin paikallisissa kouluissa erinomaisesti. Ainakin Torreviejassa Costa Blancalla ja Fuengirolassa Costa Del Solilla toimivat yksityiskoulut tarjoavat myös suomenkielistä opetusta mutta paikkoja näissä opinahjoissa on rajatusti.

Meillä on rekrytointi auki!

Etsimme toimistollemme jatkuvasti lisää korkean työmoraalin omaavia hyviä tyyppejä. Jos elämänmuutos on ollut mielessäsi ja suomenkielinen työ vakavaraisen suomalaisyhtiön espanjalaisessa tytäryhtiössä kiinnostaa, klikkaa: https://bookers.fi/tyopaikka/toihin-valimeren-aurinkoon/


Back to top