Työtä, joka ei aina edes tunnu työltä

Suvi ja Tiina ovat päässeet oppimaan työssään myynnin lisäksi paljon myös urheilusta ja historian saloista. Mikä on saanut heidät viihtymään Suomen Monetalla?

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suvi Vilmunen ja Tiina Vesterinen ovat viihtyneet juhlarahoistaan ja muista keräilyesineistään tunnetulla Suomen Monetalla jo vuosia, Suvi seitsemän ja Tiina yli kymmenen vuotta.

”Työntekijöiden pysyvyys on meillä hyvä. Tietenkin myös paljon opiskelijoita tulee kesätöihin, mutta yleensä he palaavat takaisin myös seuraavana kesänä”, tiiminvetäjä Suvi kertoo.

Suvi ja Tiina kuvailevat työtään tuotetiedottamisen ja myynnin yhdistelmäksi, sillä kokevat tekevänsä enemmänkin tiedoksiantoa asiakkaille, kuin suoraa myyntiä.

Asiakkaat usein odottavatkin soittoa, sillä he saavat myyjiltä tietoa sellaisista tuotteista, joista eivät pääse kuulemaan muualta. Tuttujen asiakkaiden kanssa juttelee mielellään, ja useiden vuosien yhteistyön jälkeen asiakkaat osaavat jo lähettää terveisiä ja toisen kollegan soittaessa kysellä, mitä tutulle myyjälle kuuluu.

Kattava perusta myyntitaidoille

Suomen Monetan aamut alkavat yhteisellä kokoontumisella, jossa jaetaan kullekin päivän myytävät tuotteet. Myyjien vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet pyritään ottamaan huomioon tuotteiden jaossa, ja tuotetta saa myynnin takkuillessa myös vaihtaa.

Tuotteista löytyy jokaiselle keräilijälle jotakin, ja koska asiakkaat ovat ennestään tuttuja, heille osataan kertoa heitä kiinnostavista tuotteista. Millaisten tuotteiden parissa Suvi ja Tiina siis työskentelevät?

”Urheilutuotteet ovat varmasti kerätyimpiä: olympiarahat ja urheilijoiden kanssa yhteistyössä tehdyt kultaharkot. Sitten on koruja, mitaleja ja uusia ja vanhoja rahoja, joista vanhimmat ovat 2000 vuoden takaa”, Suvi selventää.

Suomen Monetan jengiin voi liittyä taustasta ja iästä riippumatta, kunhan on täysi-ikäinen. Porukassa on kaikenikäisiä ja eri ammateista vaihtavia hyviä tyyppejä. Tämä on ehdottomasti meidän rikkaus! Suvi kannustaa liittymään joukkoon, vaikka myyntitaustaa ei vielä olisikaan: ”Tämä on todella hyvä työpaikka siihen, jos haluaa opetella myyntiä ja oppia myynnin psykologiaa. Kaikkeen myös koulutetaan hyvin.” 

Historia ja mielenkiintoiset tarinat vievät mennessään

Tiinan mieleen on jäänyt täysin pyöreä maapalloa kuvastava kullattu raha. Tämä erikoisuus oli kuvioitu Suomi 100 vuotta -teeman mukaisesti. Suvi taas muistaa Elämän avaimet -teemaisen korun:

”Siinä oli huikean hieno tarina. Koru sisälsi 11 erinäköistä avainta, joista kymmenen oli menneiden vuosikymmenten avaimia ja yksi tulevaisuuden avain. Hieno muisto silloin ajankohtaisesta Suomen 100-vuotisjuhlasta.”

Sekä Suvi että Tiina antautuvat usein historian ja tarinoiden vietäviksi, mutta tiimiin liittyvältä ei kuitenkaan edellytetä historian tuntemusta.

”Meillä on osaavat tuotepäälliköt, joilta saa tietoa, jota sitten välitetään eteenpäin asiakkaalle tuotteiden mukana”, Suvi kertoo. Hän jatkaa nauraen, että on varmasti oppinut enemmän historiasta töissä kuin koulun penkillä.

Tiimi kuin jalkapallojoukkue

Puheensorina jakautuu toimistolla useaan eri huoneeseen, sillä myyjillä on tapana nousta sähköpöydin varustetuilta työpisteiltään myös jaloittelemaan.

”Vaikka täällä työskennelläänkin intensiivisesti, itse työnteko on rentoa ja siinäkin on otettu hyvin huomioon työntekijöiden hyvinvointi”, Tiina ja Suvi kertovat.

Toimistolla ilmapiiri on avoin, ja työkavereilta saa tukea ja oppia myös omiin puheluihinsa. Talossa jo pitkään viihtyneille Suville ja Tiinalle työkaverit ovatkin yksi tärkeimmistä voimavaroista ja syistä viihtymiseen.

”Täällä on älyttömän hyvä porukka. Kaikki ovat samalla viivalla ja kannustavat toisiaan. Myös työsuhde-edut ovat itse asiassa todella hyvät, ja tässä työssä pääsee tienaamaan”, Suvi täsmentää.

Tiina kertoo Suomen Monetan tekevän yhteistyötä esimerkiksi Suomen olympiakomitean ja monien huippu-urheilijoiden kanssa. Urheilijoita saattaakin välillä vilahtaa toimistolla, ja heidän kanssaan voi päästä myös treenaamaan.

”Meillä harrastetaan paljon ja tehdään yhdessä vaikka mitä: ollaan esimerkiksi heitetty keihästä, käyty hiihtämässä, juoksemassa ja pelaamassa petankia”, Suvi toteaa.

“Itse asiassa ollaan vähän kuin jalkapallojoukkue”, Tiina vitsailee, ja molemmat nauravat.

Suomen Monetan myyntiyksikköön etsitään uusia työntekijöitä joiden persoona saa näkyä ja kuulua kokopäivätyöhön. Haluatko liittyä joukkueeseen?

Katso tarkemmin ja hae mukaan:

https://app.teamtailor.com/companies/A9AVfnrscSM/content/careersites/12231/sections/157118

www.toihinmonetalle.fi

 


Back to top